Markku S. Nieminen

Olen kiitollinen Paavo Nurmen säätiölle saamastani tuesta 1980-luvulla sekä muiden klinikkani tutkijoiden puolesta, joiden saama tuki on merkittävästi auttanut kardiologian tutkimuksen kehittämistä Suomessa.

Ura sydänsairauksien parissa

Olen kardiologian professori Helsingin yliopistollisen keskussairaalan Kardiologian klinikassa ja v. 2009 alkaen Medisiinisen tulosyksikön johtaja.

Keskeisintä urani aikana on ollut keskittyminen sydänsairauksien tutkimukseen vuodesta 1972 alkaen. Ollessani Lääketieteellisen tiedekunnan kliinisillä kursseilla kiinnostuin sydänsairauksista ja otin yhteyttä silloisen I Sisätautien klinikan professori Pentti J. Haloseen, joka oli myös säätiön perustajia ja tiedustelin tutkimusaiheita. Tein väitöskirjan sydämen ultraäänitutkimuksen soveltamisesta sydäninfarktin laajuuteen ja sen korjaantumiseen, joka aikanaan oli uraauurtavaa kansainvälisestikin. Väitöskirja valmistui v. 1977. Tämän jälkeen valmistuin sisätautien erikoislääkäriksi ja ensimmäisen urakehitysvaiheen aikana lähdin vuoden Fullbright-stipendiaattina USA:han Harvard Medical Schooliin, jossa toimin maineikkaan professori Eugene Braunwaldin alaisena Peter B. Brighamin kokeellisen kardiologian tutkimuslaboratoriossa. Palattuani Suomeen v. 1981 erikoistuin kardiologiaan ja sain osittain akateemisen urakehitykseni ansioiden johdosta vakinaisen viran kardiologian erikoislääkärinä Hyksin I Sisätautien klinikan Sydäntutkimusosastolla. Sen jälkeen olen toiminut sisätautien apulaisprofessorina, kardiologian poliklinikan apulaisylilääkärinä ja vuodesta 1997 alkaen kardiologian professorina ja Kardiologian klinikan ylilääkärinä.

Olen Paavo Nurmen säätiön tutkijoita. 1980-luvulla tutkimukseni liittyivät sekä sydäninfarktiin, sydämen vajaatoimintalääkitykseen että eräisiin synnynnäisiin sydänvikoihin. Keskeisiä asioita sydäninfarktissa on sydämen vajaatoiminnan kehittyminen. Sen seurauksena hoidin erittäin vaikeita vajaatoimintapotilaita, ja olin keskeisessä asemassa kehitettäessä sydämensiirto-ohjelmaa, jonka ohjaavana kardiologina toimin vuodesta 1985 alkaen aina ylilääkärin tehtäviini saakka. Lisäksi olen ollut mukana käynnistämässä sydämen rytmihäiriötutkimuksia, pallolaajennuksia ja omalta osaltani kardiologian alan koulutusta Suomessa.

Tuloksellista tutkimustyötä

Monien tehtävien ohella olen vetänyt omaa tutkimusryhmääni ja osallistunut erityisesti sepelvaltimotaudin ja sydämen vajaatoiminnan tutkimukseen. Olemme tutkineet erityisesti rasvalääkkeiden kuten fibraattien vaikutusta sepelvaltimotaudin kehittymiseen ja todenneet, että tehokkaalla rasvanvähennyshoidolla voidaan pysäyttää sepelvaltimotauti ja vaikuttaa potilaiden sairastuvuuteen. Sepelvaltimotauti- ja sydäninfarktitutkimuksen jatkona olemme viime vuosina käynnistäneet laajan yli 5 000 potilaan tutkimuksen, jossa pyrimme selvittämään niitä molekyyligeneettisiä mekanismeja, jotka vaikuttavat sepelvaltimotaudin kehittymiseen ja sen vakavien seuraamuksien syntyyn sisältäen myös rytmihäiriömekanismit. Tältä osin on tulossa mielenkiintoisia tuloksia eräistä säätelygeeneistä, jotka vaikuttavat näihin mekanismeihin.

Sydämen vajaatoimintatutkimuksen osalta olen ollut merkittävästi mukana kehittämässä uusia sydämen vajaatoimintalääkehoitoja ja olemme osoittaneet, kuinka esim. levosimendaani on tehokas sydämen vajaatoimintalääkityksenä ja parantaa meidän tutkimuksiemme mukaan jopa myös potilaiden ennustetta. Toki ongelmiakin on projektin myötä huomattu. Lisäksi olemme tehneet kansallisen laajan äkillistä vajaatoimintaa kärsivien potilaiden tutkimussarjan, jossa olemme osoittaneet eräiden keskeisten munuaisten ja sydämen vajaatoimintaa kuvaavien biologisten merkkiaineiden osoittavan myös potilaan ennustetta. Lisäksi toimiessani Euroopan Kardiologiseuran hallituksessa ja sen vajaatoimintajaoksen hallituksessa olen vetänyt myös eurooppalaisen laajan kartoittavan tutkimuksen koskien sydämen vajaatoimintaa. Tutkimustyössä on selvitetty äkillistä vajaatoimintaa sekä pitkäaikaista vajaatoimintaa sairastavien potilaiden erilaisuuksia sydänsairauksien mekanismien ja muun sai-rastuvuuden osalta löydöksillä on ollut merkitystä kansainvälisestikin, kun suunnitellaan sydämen vajaatoimintahoitoa pitkällä tähtäimellä.