Sydänsairauksien hoidosta ja tutkimuksesta Suomessa

Markku S. Nieminen: Katsaus sydän- ja verisuonisairauksien tutkimuksen kehittymiseen sekä säätiöiden merkitykseen Suomessa.

Luontaishoidosta rytmihäiriöitä

Sydänsairauksien tunnettu historia on pitkä. Kansanparantajat ovat käyttäneet uutteita erilaisten sydänoireiden hoitoon. Useiden kasvien uutteet vaikuttavat kuten digitalis tai ovat rauhoittavia.

Muistan potilaan, joka tuli vastaanotolleni 1980-luvulla. Hänellä oli kammioperäisiä rytmihäiriöitä. Määräsin hänet peruskokeisiin, joiden tuloksissa ei ollut mitään vikaa. Määräsin hänelle beetasalpaajaa lääkkeeksi. Jonkin ajan kuluttua hän tuli uudestaan ja kertoi, että hänen vointinsa oli huonontunut ja rytmihäiriöt olivat lisääntyneet.

Potilaan antamista taustatiedoista, anamneesista, paljastui, että hän oli käynyt Pietarissa luontaishoidoissa. Hän oli saanut hevoskastanjauutetta, jolla on digitalistyyppinen vaikutus. Kun hän lopetti uutteen käytön, vointi korjaantui ja rytmihäiriöt poistuivat.

Varhainen sydän- ja verisuonisairauksien tutkimus

Aiemmin lääketieteessä edistyttiin yritysten ja erehdysten kautta. Sydänsairauksien osalta olimme usein voimattomia.

Varhaisempi sydän- ja verisuonisairauksien tutkimus perustui anatomisiin ja patologisiin tutkimuksiin sairauksien syistä. Sydämen rakennepoikkeavuudet, sydämen rytmin anatomiset säätelyjärjestelmät, läppäsairaudet ja valtimotauti olivat keskeisiä kohteita.

Valtimotauti tunnistettiin jo 1800-luvun alussa. Ehkä tunnetuin tutkija oli saksalainen patologi Rudolf Virchow, joka kuvasi valtimoplakit. Osasyynä todettiin kolesterolin kertyminen suonen seinämiin.

Kolesterolin imeytymistä tutkittiin Suomessakin. Duodecimin perustajäsen Karl Kyrklund tutki rasvojen imeytymistä ohutsuolessa. Tämä tutkimuslinja – rasvat sekä sydän- ja verisuonisairaudet – ovat Suomen lääketieteen historian vahvimpia tutkimuslinjoja kautta aikojen.

Lääketieteellinen Duodecim-lehti perustettiin vuonna 1885. Lehdessä on alusta asti julkaistu kirjoituksia sydänsairauksista ja niiden hoidosta. Tuohon aikaan olivat jo käytössä digoksiini eli digitalis, strofantiini ja kiniini. Kamferitipat olivat yleinen rauhoittava lääke.

Sydänfilmin eli EKG:n tekninen kehitys 1920-luvulla mullisti käsityksemme sydänsairauksista. EKG:n avulla todettiin paljon uusia tapauksia lontoolaisissa sairaaloissa. Sydäninfarktin yleisyys yllätti ja kiinnitti tutkijoiden huomion.

Sairaalapäivystyksien keskeinen potilasryhmä sairasti rytmihäiriö-, verenpainetauti- ja sepelvaltimotautisairauksia. Sydän- ja verisuonisaurauksien tutkimus lisääntyi nopeasti. Tutkimustyötä tehtiin 1940-luvulta alkaen vuosikymmeniä yleensä yliopistollisen sairaalan viroissa ilman erillistä rahoitusta oman työn ohella ja vapaa-aikoina.

Suomessa tutkimuksen tukimuodot alkoivat vähitellen kehittyä.

Suomessa otettiin mallia Amerikasta

Amerikkalainen Paul Dudley White oli johtavia kardiologian alan tutkijoita. Hän totesi sydänsairastavuuden keskeiseksi ongelmaksi Yhdysvalloissa jo 1900-luvun alussa. Hän perusti kollegoineen American Heart Association (AHA) -nimisen yhdistyksen vuonna 1924. Tavoitteena oli kehittää sydänsairauksien tutkimusta ja tukea sydänpotilaita sosiaalisissa ongelmissa, joita saattoi syntyä esimerkiksi työelämään paluun yhteydessä.

Yhdysvalloista oli tullut talousmahti, josta muut maat pyrkivät ottamaan oppia. AHA:n esimerkki osoitti, kuinka investoida tutkimukseen sekä potilaiden hoitoon ja tukemiseen. AHA:n toiminta perustui hyvin paljon vapaaehtoistoimintaan, ennaltaehkäisyyn ja perustutkimuksen tukemiseen. Amerikkalaiset kollegat tunnistivat sairastuvuuden laajuuden. Tarve erikoisalan koulutuksen ja tutkimuksen kehittämiseen oli ilmeinen. American College of Cardiology perustettiin vuonna 1949.

Suomen johtavat kliinikot tutustuivat amerikkalaisten toimintamalleihin. Professori Pauli Soisalo vieraili jo 1930-luvulla Englannissa ja Yhdysvalloissa. Soisalo otti esimerkkiä AHAsta ja oli mukana perustamassa Suomen Sydäntautiliittoa vuonna 1954. Liiton toimintaperiaate oli sama kuin amerikkalaisella kummillaan.

Suomi olikin ensimmäisiä maita, jotka omaksuivat AHAn mallin. Sydäntautiliitto, nykyisin Sydänliitto, sai myös luvan käyttää sydänlogoaan järjestön tunnuksena.

Sydänsäätiö ja Sydäntutkimussäätiö

Sydäntautiliitto perusti Sydänsäätiön vuonna 1956 tukemaan liiton toimintaa ja tutkimusta. Sydänsäätiön toimintamalli ei kelvannut Patentti- ja rekisterihallitukselle, eikä se saanut verovapautta lahjoituksilleen. Niinpä samat perustajajäsenet perustivat vuonna 1970 Sydäntutkimussäätiön, jonka toiminta käynnistyi vähitellen.

Sydäntutkimussäätiöstä on vuosien varrella kehittynyt merkittävä sydän- ja verisuonisairauksien tutkimuksen tukija. Se jakaa vuosittain noin kaksi miljoonaa euroa hanke- ja tutkija-apurahoina.

Sydän- ja verisuonisairauksien hoito keskittyi 1950–1960-luvuilla isoimpiin keskussairaaloihimme ja muun muassa Kivelän sairaalaan.

Salus-sairaala aloitti 1920-luvulla

Helsinkiin perustettiin 1920-luvun lopulla yksityinen Salus-sairaala. Sairaala lahjoitettiin Jenny ja Antti Wihurin rahastolle, joka liitti sen samoihin aikoihin perustamansa Wihurin tutkimuslaitoksen yhteyteen vuoden 1945 alusta lukien.

Salus-sairaalan keskeinen lääketieteellinen johtaja oli professori Pentti Halonen (1914–1983). Hän oli Wihurin tutkimuslaitoksen Salus-sairaalan ylilääkäri vuodesta 1947, Helsingin yliopiston sisätautiopin dosentti 1946–1953 ja professori 1953–1981.

Halonen tutki erityisesti sydäntauteja. Hänelle tuttuja tutkimusaiheita olivat muun muassa synnynnäiset sydänviat, angina pectoris ja strofantiini. Hän oli nykyaikaisen suomalaisen kardiologian uranuurtaja ja kehitti alan koulutusta.

Professori Halonen johti keskeistä sydänsairauksien tutkimusryhmää, joka toimi Salus-sairaalassa.

Toinen tärkeä keskus tai tutkimusryhmä oli Helsingin yliopiston III Sisätautien klinikan professorin Esko Nikkilän tutkimusryhmä. Nikkilä ansioitui tutkimusryhmänsä kanssa ”kolesterolitutkijoina”.

Sydäntautiliiton ja WHO:n aloitteista Suomessa alettiin toteuttaa populaatiotutkimuksia, joissa selvitettiin sydän- ja verisuonisairauksien sairastuvuutta ja riskitekijöitä. 1960-luvulla Suomi osallistui professori Martti J. Karvosen johdolla Seven Country tutkimukseen. Samankaltainen oli Sydänliiton tutkimusyksikön Poliisitutkimus ja II Sisätautien klinikan johtajatutkimus. Lisäksi tulivat Kansaneläkelaitoksen väestötutkimukset.

Nuoria tutkijoita tarvittiin kyseisiin tutkimusasetelmiin. Useat heistä tekivät väitöskirjan ja jatkossa ansioituivat sydän- ja verisuonisaurauksien alan tutkijoina.

Tutkimuksille rahoitusta ja tukea

Wihurin rahasto oli ensimmäisiä tutkimuksen tukijoita. Duodecim päätti perustaa vuonna 1960 Suomen Lääketieteen Säätiön. Se on jakanut apurahoja lääketieteelliseen tutkimukseen kaikille aloille ja erillisrahastoistaan myös sydän- ja verisuonitautien tutkimukseen.

Myös Suomen Kulttuurirahaston rahastot ovat jakaneet apurahoja sydänsairauksien tutkimukseen.

Sydänsairastuvuus kasvoi ja oli merkittävä kuolleisuuden aiheuttaja nuorella iällä. Useita nimikkorahastoja ja säätiöitä perustettiin sydän- ja verisuonisairauksien lääketieteellisen tutkimuksen tukemiseen. Henkilökohtaisesti olen ollut Sydäntutkimussäätiön lisäksi myös Aarne Koskelon säätiössä, Ida Montinin säätiössä ja Instrumentariumin tiedesäätiössä sydänsairauksien tutkimusalan asiantuntijana.

Paavo Nurmen Säätiö tukijana

Sydän- ja verisuonisairauksien alan merkittäviin tukijoihin lukeutuu myös Paavo Nurmen Säätiö. Se on vanhin sydän- ja verisuonisairauksin tutkimukseen keskittyvistä säätiöistä.

Paavo Nurmi sai 1950-luvun lopulla veritulpan ja joutui sairaalaan. Siihen aikaan ainoa hoitokeino oli lepo. Vuodelevossa alkoi Nurmelle kypsyä ajatus lääketieteen kehittämisestä ja tukemisesta.

Talvella 1968 hänen oikeaan aivolohkoonsa iski veritulppa, joka halvaannutti vasemman käden. Nurmi päätti toteuttaa vuosia kypsyneen ajatuksensa säätiön perustamisesta sydän- ja verisuonitautien ja yleisen kansanterveyden tutkimista varten.

Paavo Nurmen Säätiö perustettiin 15.2.1968. Ensimmäiset apurahat jaettiin jo seuraavana kesänä professori Pentti I. Halosen ja professori Lauri Kalajan esityslistan perusteella. Apurahoja jaettiin 190 000 markkaa (vuoden 2021 rahaksi muutettuna 304 250 euroa).

Säätiön toiminta vakiintui nopeasti. Apurahoja on jaettu sydän- ja verisuonitautien tutkijoille lähes joka vuosi. Otsikoihinkin säätiö on päässyt esimerkiksi lahjoittaessaan lääkäriambulanssit Helsingin kaupungille ja Kuopion kaupungille.

Kansainvälisyys näkyy

 Kansainvälisesti vahvasti verkostoitunut professori Halonen halusi kehittää suhteitaan kansainvälisiin tutkijoihin ja erityisesti Englannin kardiologiseen seuraan (British Cardiac Society).

Paavo Nurmen Säätiön keskeiseksi toimintamalliksi tuli kansainvälisten symposiumien järjestäminen Suomessa. Symposiumeja järjestettiin aluksi joka toinen vuosi ja 2000-luvulla vähän harvemmin. Tavoitteena oli kehittää yhteistyötä suomalaisten ja merkittävien kansainvälisten keskusten välillä. Suhteiden kautta Halosen seuraaja professori Heikki Frick oli vuoden Englannissa tutkijana.

Suomalaisia kardiologian alan tutkijoita kävi eri säätiöiden tuella eurooppalaisissa keskuksissa ja myöhemmin Yhdysvalloissakin  tutustumassa ja tekemässä tutkimustyötä. Tämän ansiosta kardiologimme ovat menestyneet tutkijoina ja osallistuneet tiedeyhteisöjen johtotehtäviin erityisesti Euroopan kardiologiseurassa, joka on maailmanlaajuisesti suurin alan yhteisö.

Lisäksi suomalaiset kardiologit ovat toimineet asiantuntijatehtävissä niin kansainvälisten seurojen kuin viranomaisten asiantuntijaryhmissä. He ovat toimineet useiden merkittävien monikeskustutkimusten johtoryhmissä ja lääketeollisuuden asiantuntijoina.

Tutkimuksen kohteita

Professori Lauri Autio on kirjoittanut varhaisesta tutkimustyöstä teoksessa ”Salus: Wihurin tutkimuslaitos ja suomalaisen sydäntutkimuksen alkuvaiheet”. Julkaisussa nousevat esiin kardiologian arvostetut nimet Halonen, Pyörälä, Manninen, Heikkilä, Frick, Luomanmäki, Hakkila, Härtel, Louhija ja Eisalo.

1940–1960-luvuilla yksi keskeinen aihe oli digoksiinin imeytyminen, vaikutukset sekä interaktiot. Tutkimustyö oli kliinisvoittoista. Lisäksi keskeisiä aiheita olivat angiina pectoris, synnynnäiset sydänviat, sauna ja kuntoharjoittelun vaikutukset sydämen toimintaan. 1960-luvulta alkaen aiheeksi nousi sydäninfarkti.

Kokeellinen sydäntutkimus vahvisti asemaansa Saluksessa 1970-luvulla. Seuraavalla vuosikymmenellä Saluksessa keskityttiin lipiditutkimuksiin ja hoitoihin sekä lääkkeiden vaikutukseen kolesterolitasossa. Saluksen tutkimusyksikön johtajaksi nousi professori Petri Kovanen, jonka tutkimusryhmä keskittyi kolesterolin ja verisuonen seinämän metaboliaan. Toinen tärkeä tutkimustyö keskittyi verihiutaleiden merkitykseen ja eri lääkeaineiden vaikutukseen. Lisäksi tutkittiin esimerkiksi tupakoinnin vaikutusta verihiutaleiden aktiivisuuteen.

Salus-sairaalan tutkimusryhmien ja Helsingin yliopistollisen keskussairaalan (HYKS) I sisätautien klinikan yhteistyön aikana tehtiin yli 50 väitöskirjaa.

HYKS:n tutkimustyö

Helsingin yliopistollisen keskussairaalan I Sisätautien klinikassa  tutkimustyö on jatkui Halosen ja hänen jälkeensä Frickin johdolla  pääasiassa kliinisenä tutkimustyönä.

Keskeisiä tutkimuskohteita ovat olleet veren rasvat, niihin liittyvä perustutkimus ja lääkehoitotutkimukset. Lääkeyhtiöyhteistyönä eräs keskeinen tutkimussarja liittyi gemfibrotsiiliin, joka alentaa jonkin verran LDL-kolesterolia, mutta nostaa HDL-kolesterolia.

HYKS:sta johdettiin vaativa kansallinen monikeskustutkimus, jossa selvitettiin sepelvaltimoiden angiografian avulla ja kaksoissokkoutetulla tutkimuksella lääkeaineen vaikutusta koronaaritautiin. Tämä yhteistyö on voimistunut professori Marja-Riitta Taskisen avulla, ja hänen ansiostaan on syntynyt muutakin merkittävää kansainvälistä yhteistyötä.

1990-luvulta alkaen aina 2000-luvulle tutkimustyössä on keskitytty sydäninfarktin syihin ja seuraamuksiin. Kansainvälisellä yhteistyöllä on selvitetty akuutin sydäninfarktin hoitoa pallolaajennuksella. Lisäksi on selvitetty uusiutuvien tapahtumien ehkäisemistä antibioottien, antitromboottien ja verihiutaleiden toimintaan vaikuttaen.

Vuonna 2004 käynnistynyt Corogene on tuottanut paljon tietoa sepelvaltimotaudin geneettisistä tekijöistä ja akuutin sydäntapahtuman taustoista. Tutkimusryhmää johti Juha Sinisalo, josta tuli minun jälkeeni HYKS:n kardiologian professori.

Sydämen vajaatoiminnan tutkimus vahvistui Sydämensiirto-ohjelman ja lääketehdas Orionin vajaatoimintalääkkeen levosimendaanin kehitystyön avulla.

HYKS:sta on johdettu European Heart Failure -tutkimus II ja viime vuosina niin kutsuttu CardShock-tutkimus. Olemme saaneet uuden johtavien tutkijoiden sukupolven, johon kuuluvat Veli-Pekka Harjola ja Johan Lassus.

HYKS:n kardiologiassa on tehty 1980-luvulta alkaen laajaa tutkimustyötä sydäninfarktiin, sepelvaltimotoimenpiteisiin ja -leikkauksiin sekä läppäsairauksiin ja rytmihäiriöiden hoitoon liittyen.

Tutkimustyötä Turussa ja Oulussa

Tutkimustyötä on tehty myös muissa yliopistosairaaloissamme. Ensimmäisenä tutkimustyötä tehtiin Turussa, jonne perustettiin lääketieteellinen tiedekunta vuonna 1943. Kardiologian alan tutkimus käynnistyi siellä 1960-luvulla. Vahvimmat osa-alueet olivat EKG-tutkimus ja potilastutkimukset. Matti Arstila oli pioneeri Turussa.

KELA:n kuntoutustutkimuskeskus aloitti toimintansa Turun alueella vuonna 1972. Sen yhteydessä tutkittiin sydäninfarktipotilaiden kuntoutusta, verenpaineen hallintaa ja haittavaikutuksia.

1980- ja 1990-luvuilla merkittäviä Turun yliopiston tutkimusaloja olivat lasten seurantatutkimukset LASERI 1983 ja STRIP 1990, joissa keskityttiin lasten ja perheen riskitekijöihin myöhemmän sydän- ja verisuonisairauksien suhteen. Näitä tutkimussarjoja arvostetaan yhä maailmanlaajuisesti.

Turun kardiologian alan tutkimuksella on ollut merkittävä vaikutus kliinisen fysiologian alan tutkimustyöhön. Keskeinen rooli on ollut vuonna 1974 perustetulla Syklotroni-PET-keskuksella. Se on Turun yliopiston, Åbo Akademin ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin yhteisesti hallinnoima valtakunnallinen tutkimuslaitos.

PET-keskus kehittää syklotronivalmisteisten isotooppien tuotantoa, kliinisen positroniemissiotomografian (PET) tutkimustoimintaa, kliinistä palvelutoimintaa sekä teollisia sovelluksia. PET-keskus palvelee koko maata kliinisten PET-tutkimusten osalta.

Laitoksen pitkäaikainen johtaja professori Juhani Knuuti on kansainvälisesti arvostettu innovatiivinen tutkimusjohtaja. Hänen johdollaan PET ja kliininen fysiologia yhdessä TYKS:n kardiologian osaamiskeskuksen kanssa ovat merkittävä sydämen ja verenkierron kuvantamisen tutkimus- ja palvelukeskus. TYKS:ssa kliinistä kardiologiaa ja alan tutkimustyötä, kuvantamistutkimusta ja toimenpidetutkimusta, on kehitetty professori Juhani Airaksisen johdolla. Viime vuosikymmenen aikana on käynnistetty merkittävä eteisvärinän tutkimusohjelma.

Oulun yliopistoon perustettiin lääketieteellinen tiedekunta vuonna 1958. kardiologian tutkimus on ollut vuosikymmeniä merkittävä tutkimusala sisätautien toimialan sisällä ja viime vuosina omana keskuksenaan. Keskeinen vaikuttaja oli Helsingistä siirtynyt professori Juha Takkunen, jonka johdolla vuodesta 1973 alkaen valmistui joukko väitöskirjoja reumaattisista sydänvioista, aorttaläpän stenoosista, diabeteksen sydänvaikutuksista ja rytmihäiriöistä.

EKG- ja rytmihäiriötutkimuksesta tuli Oulun keskuksen merkittävä tutkimusala professori Heikki Huikurin johdolla. Siellä on kehitetty sykevariaatiotutkimusta ja EKG:n ennustetutkimuksia ja erityisen arvokasta tutkimusta vakavista rytmihäiriöistä ja niiden syistä.

Koulutus laajeni Kuopioon ja Tampereelle

Helsinki, Turku ja Oulu vastasivat suomalaisesta lääkärikoulutuksesta aina vuoteen 1972 saakka, jolloin koulutus alkoi myös Kuopion korkeakoulussa ja Tampereen yliopistossa.

Kuopion lääketieteellisen tiedekunnan henkilökuntaan valittiin osaajia Helsingistä. Professori Kalevi Pyörälä kehitti tiedekunnan sydänsairauksin epidemiologian tutkimusta. Hänen aikanaan johdettiin Kuopiosta Suomen osuutta Euroopan kardiologisen seuran Euroaspiren tutkimuksissa ja kehitettiin eurooppalainen sepelvaltimotaudin ja sydänperäisen sairastuvuuden riskikartta Score.

Kuopiosta johdettiin myös suomalaista FINAMI-tutkimusta, jossa vertailtiin Itä-Suomen ja Länsi-Suomen sairastuvuuksien eroja.

Pyörälä perusti Kuopioon diabetes ja sydän -tutkimuslinjan, josta alkoi professori Markku Laakson ura kroonisten kansansairausien geneettisen ja molekulaarisen taustan parissa.

Professori Jussi Huttunen toimi Kuopion korkeakoulun sisätautiopin apulaisprofessorina vuosina 1975–1978. Hänen tutkimustyönsä suuntautui keskeisiin kansantauteihin, kuten sydänsairauksiin, diabetekseen ja muihin aineenvaihduntasairauksiin. Myöhemmin hän jatkoi tutkimustyötään Kansanterveyslaitoksen johtajana.

Mielenkiintoinen on myös Kuopiossa Itä-Suomen yliopiston alaisuudessa toimiva molekyylilääketieteen tutkimuslaitos, A.I. Virtanen -instituutti (AIVI). Se vastaa väestön ikääntymisen ja muuttuneiden elintapojen tuomiin globaaleihin terveydellisiin haasteisiin. Instituutissa keskitytään sydän- ja verisuonisairauksien sekä aivosairauksien tutkimukseen. Tunnetuksi on tullut professori Seppo Ylä-Herttualan tutkimusryhmä, joka tutkii, miten sairastunutta kudosta voidaan hoitaa geenisiirroin erilaisten virusvektorien avulla.

Tampereen yliopisto ja sen lääketieteellinen tiedekunta perustettiin samaan aikaan Kuopion kanssa. Sydän- ja verisuonisairauksien tutkimus perustui sielläkin aluksi yhteistyöhön kliinisen fysiologian kanssa.

Tampereella on osallistuttu kansallisiin sydänsairauksien tutkimuksiin. Sydänsairaalan aloittaessa vuonna 2004 tutkimustyö elpyi. Keskeisiä ovat olleet rytmihäiriötutkimukset ja tutkimustyö, jossa sydänfilmistä haetaan erityispiirteitä sydänsairauksien riskin tunnistamiseksi.

TAYS:ssa on kerätty myös materiaalia sydänkuolleista ja osallistuttu LASERI-tutkimuksen.

Tutkimustyö ja rahoitus

Keskeistä kehityksessä on ollut Helsingin yliopiston tekemä tutkimus, jossa on ollut mukana Salus-sairaalan tutkimusryhmiä. Kokeneet tutkijat ovat siirtyneet Ouluun ja erityisesti Kuopioon. Oulun koulukunta on kouluttanut ja tuonut tutkimustyön osaamista Tampereelle ja Turkuun. Oulun vahvuutena on ollut useammat koulutusvirat kuin Helsingissä.

Tutkimustyöllä on ollut ja on iso merkitys. Sen kautta verkostoidutaan. Tutkimustyö kehittää syventävää osaamista, josta on hyötyä potilaiden hoidossa.

Tutkimusrahoitus perustui aiemmin yliopistosairaalalakiin, joka tarjosi tutkimustyölle oivat mahdollisuudet sairaalatyön ohella. Valtio korvasi 12 prosenttia yliopistosairaalan menoista koulutukseen ja tutkimukseen.

Vuonna 1997 tuli muutos, kun lakiperustainen rahoitus muuttui valtiolliseksi erillisrahoitukseksi, jonka arvo tutkimuksen tukemisessa on devalvoitunut huomattavasti.

Yksityisten säätiöiden merkitys sydäntutkimukselle on tärkeä. Isot säätiöt ovat tukeneet tutkimusryhmien toimintaa ja nuorten tutkijoiden uraa.

Paavo Nurmen Säätiö lahjoitti vuonna 2013 professuurin hyytymishäiriöiden tutkimuslinjalle, josta vastaa professori Riitta Lassila. Hän on yksi Salus-sairaalaan oppilaista.

Säätiöt ovat myös tukeneet tutkimustyötä ulkomaisissa keskuksissa. Tämä on mahdollistanut kansainvälisen verkostoitumisen ja antanut suomalaisille tutkijoille kansainvälistä arvostusta useiden yhteistyöprojektien kautta.

Lopuksi

Olen huomannut tutkimushakemuksia arvioidessani, että samat hakijat hakevat rahoitusta useasta säätiöstä samana vuonna. Tämä tekee varsinkin nuoren tutkijan rahoituksen haasteelliseksi. Toinen tutkija voi saada useasta säätiöstä merkittävän rahoituksen ja toinen vähemmän, vaikka kyseessä on samankaltainen opinnäyte.

Rahoitusta olisi hyvä kehittää. Voisiko ajatella, että sydän- ja verisuonisairauksien tutkimusta tukevat säätiöt muodostaisivat Suomen Kulttuurirahaston kaltaisen kokonaisuuden, josta haettaisiin rahoitusta kerran vuodessa? Tällöin rahoitusta maksettaisiin suoritusten mukaan. Rahoitus jaettaisiin yksittäisen säätiön tutkimusrahoituspäätöksen mukaisesti.

Säätiöiden näkyvyys säilyisi ennallaan tai jopa paranisi. Järjestely selkeyttäsi ja tekisi arviointityön yksinkertaisemmaksi. Hallintokuluissakin saavutettaisiin säästöjä.

Olen tuonut kirjoituksessani esille henkilöitä, joiden merkitys on ollut merkittävä suomalaisessa sydän- ja verisuonitautien tutkimuksessa. Olen seurannut alan tutkimusta Suomessa ja kansainvälisesti puolen vuosisadan ajan, joten kirjoitukseni pohjautuu pitkään tutkija- ja sairaalauraani. Tutkijoita ja kouluttajia voisin mainita kymmeniä, mutta se ei tämän kirjoituksen puitteissa ole mahdollista.

Suomalaista sydän- ja verisuonisairauksien tutkimusta kunnioittaen,

Markku S. Nieminen

Kardiologian professori vuosina 1997–2015, Helsingin yliopisto
Kardiologian ylilääkäri ja toimialajohtaja, eläkkeellä vuodesta 2016 lähtien