Voiko liikunta tukea lasten ja nuorten valtimoiden ja aivojen terveyttä?

Väitöskirjatutkimuksessani selvitän, voiko liikunnalla ja fyysisellä kunnolla vaikuttaa lasten ja nuorten valtimo- ja aivoterveyteen. Ensimmäiset tulokset ovat lupaavia.

Petri Jalanko henkilökuva
Liian vähäinen liikunta uhkaa nuorten terveyttä

Suurin osa lapsista ja nuorista liikkuu terveytensä kannalta liian vähän. Se on huolestuttavaa, sillä liikkumattomuuden ja pitkäkestoisen istumisen on havaittu heikentävän valtimo- ja aivoterveyttä. Lisäksi nämä haittaavat tiedollisten toimintojen ja koulumenestyksen kehittymistä.

Liikunnan on todettu parantavan valtimoterveyttä, kasvattavan aivojen kokoa ja tehostavan aivojen toimintaa erityisesti aikuisilla. Onkin todennäköistä, että liikunta edistää myös nuorten valtimo- ja aivoterveyttä. Liikunta luo myös edellytyksiä kouluttautua ja pärjätä työelämässä. Silti meillä on vielä niukalti tietoa siitä, mitkä ovat liikunnan ja fyysisen kunnon vaikutukset nuorten valtimo- ja aivoterveyteen.

Tulokset korostavat liikunnan merkitystä lapsuudessa ja nuoruudessa

Väitöskirjastani on ilmestynyt osajulkaisuja. Olen osoittanut pitkittäis- ja poikittaisasetelmalla, että lapsuuden fyysinen kunto ennustaa pikkuaivojen kokoa nuoruudessa, ja korkeampi verenpaine liittyy nuorten heikompaan tiedonkäsittelyyn. Tulokset korostavat liikunnan merkitystä lapsuudessa ja nuoruudessa. Fyysisellä kunnolla ja valtimoterveydellä näyttäisi olevan yhteyttä nuorten aivoterveyteen. Tarvitaan kuitenkin vielä lisää tutkimuksia syy-seuraussuhteiden selvittämiseksi.

Tietoa keski- ja korkeatehoisen kestävyysliikunnan vaikutuksista

Tutkin interventioasetelmalla keski- ja korkeatehoisen kestävyysliikunnan vaikutuksia nuorten aivoterveyteen. Tutkimus selvittää syy-seuraussuhteita ja liikunnan intensiteetin merkitystä aivoterveyden muutoksiin.

Aivojen toimintaa tutkin magnetoenkefalografialla (MEG), joka mittaa aivojen sähköisen toiminnan tuottamia heikkoja magneettikenttiä. Luvassa on ainutlaatuista tutkimustietoa, sillä MEG-mittausta ei ole aiemmin hyödynnetty tämänkaltaisessa tutkimuksessa.

Tutkimustuloksista suuntaviivoja liikunnanohjaukseen

Tutkimustulokset auttavat laatimaan uusia liikuntasuosituksia sekä myös hyödyttävät lasten ja nuorten liikunnanohjausta. Lisäksi toivon, että tulokset herättävät päättäjät sekä lasten ja nuorten huoltajat näkemään liikunnan ja fyysisen kunnon merkityksen entistä kokonaisvaltaisemmin. Liikkumattomuus ja huono fyysinen kunto voivat heikentää monia oppimiseen tarvittavia taitoja.

Väitöskirjatutkimukseni on osa Itä-Suomen yliopiston Lasten liikunta ja ravitsemus -tutkimusta. Lisäksi se on osa lasten ja nuorten liikuntafysiologian dosentti Eero Haapalan johtamaa Jyväskylän yliopiston VERNA-tutkimusta.

Petri Jalanko, LitM, FM

Väitöskirjatutkija
Jyväskylän yliopisto, liikuntatieteellinen tiedekunta, liikuntalääketieteen oppiaine


Jaa sivu eteenpäin