Liikunta hyödyttää sepelvaltimotautipotilasta

Sydämen työmäärää kuvaava sykepainetulo nousee kylmässä lämpötilassa liikkuessa korkeammalle kuin lämpimässä säässä ja tätä voidaan tulkita niin, että sydänpotilaiden olisi syytä olla varovaisia liikkuessaan ulkona hyytävässä pakkasessa. Lääketieteessä on esitetty epäilys, että yksittäiset voimanponnistukset, joissa pidätetään hengitystä, olisivat erittäin vaarallisia sepelvaltimotautipotilaille. Sydäninfarktien kaikkia tausta- ja syytekijöitä ei vielä kuitenkaan tunneta lääketieteessä riittävän hyvin. Sepelvaltimotauti, (engl. CAD, coronary artery disease), on usein sydäninfarktin laukaiseva taustatekijä. Lisäksi näillä potilailla on yleensä verenpainetauti ja kakkostyypin diabetes.

Liikkuminen kylmässä ilmassa on aina hieman rasittavampaa kuin lämpimässä. Verenpaine nousee kaikilla kylmässä ja täten myös sepelvaltimotautipotilailla. Hyytävässä säässä jo pelkkä levossa oleminen nostaa verenpainetta keskimäärin 20–30 mmHg perusterveillä ja ei-sydänsairailla. Oulun yliopiston Ympäristöterveyden ja Keuhkosairauksien Tutkimusyksikön (CERH) vetämään tutkimukseen on valittu 20 eri-ikäistä suomalaista miestä Oulun yliopistosairaalasta. Tutkimusprojektin johtajana on FT, ympäristöterveyden dosentti Tiina Ikäheimo ja tutkijana tiimissä toimii tohtorikoulutettava, terveystieteiden maisteri Rasmus Valtonen, joka on saanut työhönsä Paavo Nurmen säätiön apurahan. Hanke on monikeskustutkimus, johon osallistuu Oulun yliopiston lisäksi Oulun yliopistosairaalan sisätautien tutkimusyksikkö, Työterveyslaitos ja kansainvälisiä ympäristöterveyden, sydänsairauksien ja liikuntatieteen huippuasiantuntijoita.

Kaikkia tutkittavia yhdistää, että he ovat saaneet sydäninfarktin, joka on hoidettu asianmukaisesti ja se on hyvässä hoitotasapainossa. Heille ei ole jäänyt infarktista sydämeen merkittäviä poikkeamia. Infarktin aiheuttaneen sepelvaltimon tukos on hoidettu ja varmistettu, että tukossa ollut suoni toimisi jatkossa normaalisti. Sydänkohtauksesta on voinut jäädä sydämeen iskutilavuuden muutoksia, mutta ne eivät ole niin merkittäviä, että se olisi ollut esteenä tutkimuksessa mukana olemiselle. Useimmilla on käytössä säännöllinen sydän- ja verenpainelääkitys.

Lääketieteessä on esitetty näkemys, että erityisesti kylmällä ilmalla CAD-potilaat alkaisivat oireilla helpommin. Tätä tutkimusta ohjasi myös sama oletus, että tutkittavat kokisivat enemmän sydämen rasitusrintakipua kylmässä lämpötilassa. Kävely eli alavartalotyö kylmällä on aina raskaampaa kuin lämpimällä. CAD:n oireet tulevat esille nopeammin talviliikuntaa harrastettaessa kuin kesäliikunnassa, erityisesti vasta liikuntaa aloitettaessa ennen kuin keho on riittävästi lämmennyt. Valtosen ja muiden tiimiläisten tavoitteena on selvittää, onko sepelvaltimotautipotilaille kohtuullisella kuormituksella liikkuminen kylmässä lämpötilassa raskaampaa sydämelle ja siten mahdollisesti haitallisempaa kuin liikunta +22 asteen lämpötilassa. Aikaisemmissa lääketieteellisissä raporteissa on todettu, että sepelvaltimotautipotilaat reagoisivat ja saisivat enemmän oireita nimenomaan ylävartalotyöskentelystä kuten lumenluonnista tai halkoja hakattaessa. Mitään tyhjentävää syytä ei ole voitu lääketieteessä kuitenkaan esittää sille, mikä tämän aiheuttaisi.

Tutkimuksen kokeelliset mittaukset on suoritettu Kastellin tutkimuskeskuksen lämpöolosuhdelaboratoriossa, jossa pystytään jäljittelemään hyvin tarkkaan talvisia olosuhteita. Tutkimuksen pakkasasteeksi valittiin -15 °C, sillä se on normaali rapsakan talvipäivän pakkanen pohjoisessa ilmastossa.

Ensimmäisessä vaiheessa tutkittavat osallistuivat satunnaisessa järjestyksessä neljään eri kokeelliseen tilanteeseen, johon sisältyi joko lepo tai alavartaloliikunta kylmässä (-15 °C) tai lämpimässä (+22 °C) puolen tunnin ajan. Jokaisen tutkimuskerran välillä oli vähintään yksi viikko. Toisessa vaiheessa koehenkilöt osallistuivat vastaavissa olosuhteissa neljään eri kokeelliseen tilanteeseen, missä vertailtiin staattisen ja dynaamisen ylävartalotyön vaikutuksia sydän- ja verisuoniston vasteisiin kylmässä ja lämpimässä. Tämän koeasetelman avulla voitiin erotella sekä liikunnan että lämpötilan erillis- ja yhteisvaikutukset. Mittaukset laboratoriossa onnistuivat hyvin, koska osallistujat olivat hyvin motivoituneita osallistumaan ja suorittamaan kaikki käyntikerrat. Tutkimusmittauksia tehtiin yhteensä 147 kappaletta.

Kylmässä ympäristössä jo levossa ollessaan tutkittavilla tapahtui muutoksia sykkeessä ja verenpaineessa. Valtonen analysoi sydän- ja verisuoniston vasteiden sekä EKG:n ja verenpaineen perusteella, miten lepo ja liikunta -15 °C asteen pakkasessa vaikuttivat kunkin koehenkilön vasteisiin verrattuna +22 °C. Kylmissä olosuhteissa verenpaine nousee niin levossa kuin liikkeessä. Valtonen on keskittynyt selvittämään mistä tekijästä mikäkin nousu aiheutuu, onko se enemmän
kylmyyden vai liikunnan aiheuttamaa vai niiden yhteisvaikutusta.

Fyysinen passiivisuus ja liikunnan vieroksuminen ei ole hyväksi terveydelle. Liikunnan harrastaminen yhtäjaksoisesti vähintään puoli tuntia kolmesta viiteen kertaan viikossa vaikuttaa myönteisesti verenpaineeseen ja unenlaatuun, lisäksi painonhallinta on helpompaa. Mitä alhaisempi verenpaine, sen vähemmän se rasittaa sydäntä. Ylipaino on haitallista, sillä se nostaa verenpainetta, lisää sydämen rasitusta ja altistaa muille kroonisille sairauksille.

Tehdyt mittaukset vahvistivat, että -15 asteen pakkasessa suoritettu kohtalaisesti kuormittava liikunta kuormitti sydäntä hieman enemmän kuin lämpimässä tehty liikunta. Tutkittavat eivät kokeneet oireilun lisääntymistä kuten rasitusrintakipua tai vakavia rytmihäiriöitä missään olosuhteissa. Lopputulokset olivat ennakko-oletuksia positiivisempia, sillä kylmän ilman ja liikunnan aiheuttama yhteisvaikutus ei lisännyt koehenkilöiden oireilua ja sydämen kuormituksen
lisääntyminen oli matalampaa kuin mitä aluksi oletettiin. Hyvässä hoitotasapainossa olevia sepelvaltimotautipotilaita olisi hyvä motivoida ja kannustaa liikkumaan turvallisesti myös talvikuukausina. Tärkeää on kuitenkin muistaa aina aloittaa rauhallisesti eikä tavoitella maksimisykettä. Liikunnasta saadut terveyshyödyt ovat kiistattomia verrattuna fyysisesti passiiviseen elämäntapaan.

Täytyy kuitenkin huomioida, että tutkimuksen keskiössä olivat miespuoliset sepelvaltimotautipotilaat ja kontrolloitu koeasetelma laboratorio-olosuhteissa. Tuloksia ei voida suoraan soveltaa CAD:a sairastavien naisten liikuntasuosituksiin. Naisten mittaaminen on tällaisessa tutkimusasetelmassa aina vaikeampaa, sillä heillä vaikuttaa hormonikierron vaihe lämpöfysiologisiin mittaustuloksiin. Tästä huolimatta tutkimus antaa kuitenkin potilasohjaukseen, käytännön hoitotyöhön ja terveyskasvatukseen arvokasta tietoa.

Tohtorikoulutettava, terveystieteiden maisteri (Oulun yliopisto) Rasmus Valtonen on kokeellisen mittaamisen osaaja ja tutkija. Hän mittaa ja tulkitsee biosignaaleja sekä muita fysiologisia vasteita. Valmistuminen filosofian tohtoriksi siintää jo vuoden sisällä. Tärkeintä hänelle on kannustaa ihmisiä liikunnalliseen elämäntapaan ympärivuotisesti ja saada vakuutetuksi sepelvaltimotautia sairastavat miehet liikkumaan myös kylminä talvikuukausina. Kaikkein tärkeimmälle asialle eli jokaisen terveydelle liikkumaton elämäntapa on paljon vaarallisempaa.

Maarit Ojanen