Säätiö Symposia Apurahat Kiinteistöt Lahjoitukset
Etusivulle
 

Pohdintoja Paavo Nurmi -Symposiumeista

Biolääketieteellinen tutkimus ei ole helppoa. Useimmat projektit vaativat kovaa työtä, ja tulokset ovat usein ristiriitaisia ja vaikeasti tulkittavia, koska ne eivät vastaa tyypillisiä odotuksia. Tutkimustyön suurimpia nautintoja ovat kuitenkin tilaisuudet, joissa voi tavata kollegoita maailman eri puolilta ja keskustella, väitellä ja ystävystyä heidän kanssaan.

Nykyisin tällaisia tapahtumia on jo niin runsaasti, että tutkija voisi viettää milteipä vuoden jokaisen päivän muualla kuin laboratoriossa. Useimmat alan tapahtumat voidaan luokitella kahteen ryhmään. Toisaalta on valtavia maailmankongresseja, joihin osallistuu 2000–4000 tutkijaa (tai enemmänkin); periaatteessa ne antavat laajan yleiskatsauksen tiettyyn aiheeseen, mutta käytännössä niiden suhteeton koko ja useat rinnakkaissessiot tarkoittavat, että niissä tapahtuu vain vähän integraatiota. Toisaalta on sitten pitkälle erikoistuneita tapahtumia, joiden useimmat osallistujat työskentelevät saman, kapeasti määritellyn aihealueen parissa, puhuvat samaa (tieteellistä) kieltä ja käyttävät vertailukelpoisia menetelmiä, joita tapahtumassa käsitellään usein hyvinkin yksityiskohtaisesti. Olen vakuuttunut siitä, että juuri tällaisissa monitieteisissä tapahtumissa, jotka on suunnattu tarkasti määriteltyä tarkoitusta varten, todella saadaan uusia ideoita. Kun kliinikot, biokemistit, patologit, solubiologit, epidemiologit, geneetikot ja näitä aihepiirejä sivuavilla aloilla työskentelevät tutkijat kokoontuvat pohtimaan ongelmiaan ja ideoitaan, luodaan uudenlaista yhteistyötä ja uusia työtapoja. Juuri tällaisen ympäristön tarjoavat Paavo Nurmi -symposiumit.

Iso-Britannia on edesmenneen Sir John McMichaelin ansiosta ollut mukana näissä symposiumeissa alusta alkaen. Sir John oli Lontoossa toimivan Royal Postgraduate Medical Schoolin lääketieteen professori 1946–1966, ja häntä on luonnehdittu oman sukupolvensa merkittävimmäksi kliiniseksi tutkijaksi. Hän loi tutkimusympäristön, jossa kliinistä työtä ja laboratoriotyötä tekevät tutkijat olivat samalla viivalla. Ei-lääketieteellisesti pätevänä patobiokemistinä olen itse syvästi kiitollinen hänen ystävyydestään ja tuestaan. Hänen laitoksellaan vieraili lukuisia arvostettuja kliinikoita ja tutkijoita, muiden muassa edesmennyt professori Pentti I. Halonen. Kun Paavo Nurmen Säätiö perustettiin 1968, professori Halonen kutsui Sir Johnin ensimmäisen symposiumin puheenjohtajaksi, ja yhdessä he kehittivät noin 24 kutsutun luennoitsijan ja yhteensä 45 osallistujan formaatin. Puolet osallistujista oli Suomesta ja puolet muualta maailmasta, ja he edustivat laajalti eri alojen kliinistä ja tutkimustyötä tekeviä lääkäreitä ja tutkijoita. Samaa onnistunutta formaattia käytettiin 9. symposiumissa nimeltä ”Lipoproteiinit ja valtimon seinämän sisäkerroksen patobiologia”, johon minulla oli etuoikeus osallistua 1989. Meille esitettiin huippuesitelmiä mm. seuraavista aiheista: LDL:n saanti, kuljetus ja kiinnittyminen, LDL:n muuntuminen ihmisen ja eläimen valtimoissa, makrofagien käyttäytyminen koeputkessa ja valtimon seinämän sisäkerroksessa, lipoproteiinien, mukaan luettuna Lp(a):n, vuorovaikutus soluväliaineen kanssa ja kolesterolin takaisinkuljetus (julkaistu European Heart Journalissa 1990; II (liite E)). Symposiumissa oli huomiota herättävää, miten vilkasta keskustelu oli sekä osallistujien kesken että yleisön ja luennoitsijoiden välillä; tähän luultavasti vaikutti myös hevosenkengän muotoinen istumajärjestys. Keskustelu jatkui yhtä innokkaasti sessioiden päätyttyä, kun kiertelimme rannalla ja Haikon kartanon mailla. Konferenssin onnistuminen riippuu tietenkin siellä esitettyjen tieteellisten esitelmien laadusta, mutta myös ympäristöllä on huomattava vaikutus osallistujien viihtymiseen ja aktiivisuuteen. Haikon kartano oli kaunis ja tyylikäs kokouspaikka; mieheni ja minä muistelemme mielellämme viehättävää huonettamme ja omaa puolikaaren muotoista, kaidepylväin varustettua parvekettamme. Koko symposiumin ajan saimme erittäin ystävällistä palvelua, joka huipentui upeassa Finlandia-talossa Helsingissä pidettyyn sinfoniakonserttiin. Kun symposiumi päättyi sunnuntaina aamupäivällä 10.9.1989, olimme kaikki suruissamme siitä, että jouduimme lähtemään.

Elspeth B. Smith, DSc, professori
Aberdeenin yliopiston kliinisen biokemian laitos

In english
 

Symposia:
  Paavo Nurmi Symposiumit
         Pohdintoja Symposiumeista
         Symposiumien merkitys
  Symposium ohjelmat
  Symposium julkaisut

 
Sivujen toteutus: Mediaboost